Mökkeilyä, koevapautta ja pullasorsia

Heinäkuussa ollaan mökkeilty taas ihan urakalla. Ensin Leevi pääsi Markon ja poikien kanssa ihan omalle lomalle mökille, ilman Helmiä. Leeville oli varmasti ihanaa saada taas hetken aikaa olla ainoa koira, ja nauttia kaikkien jakamattomista rapsutuksista. Me Helmin kanssa menimme sitten parin päivän päästä perässä. 

Mökillä Helmi ui, ui ja vielä vähän ui. Monta kilometriä varmaan päivässä, sillä helteiden takia lapsetkin melkein asuivat järvessä, ja Helmi ui aina kun joku muu vaan oli rannnassa. Se ei välttämättä tarvitse edes uimaseuraa, vaan ui itsekseen pitkiä lenkkejä pitkin järveä. Sille ei tarvitse heittää mitään, vaan se näyttää nauttivan uimisesta ihan vaan uimisen vuoksi. Välillä mietin, että paimentaako se jotenkin uivia lapsia, mutta ei se siltäkään näytä. Se ui omia lenkkejään, eikä välttämättä edes ui lähellä lapsia. Uimahypyt se käy aina tarkistamassa, että hyppääjä tulee takaisin pintaan. Muutenkin Helmi on hyvää uimaseuraa  lapsille ja muillekin, sillä se ei ollenkaan ui lähelle ja päälle raapimaan, kuten koirat usein tekevät. 

Mökkivieraista osa nukkui teltassa, koirilla oli molemmilla oma käsityksensä telttamajoituksesta :)

Helmi on Leevin kanssa käynyt myös noutajakoulua. Se on hyvin oppinut sen, että jokainen noutohommissa hoitaa oman tonttinsa, eikä puutu toisten noudettaviin. Niille voi hyvin heitellä veteen tai maalle molemmille omaa palloa, ja kumpikin noutaa aina omansa. Helmi ei osaa vielä palauttaa käteen saakka, vaan tipauttaa pallon maalle. Tulee se kuitenkin sen verran lähelle, että sen puolesta se selvittäisi noutajien taipumuskokeen :) Tosin luulenpa, että sen nouto-ote ei kelpaisi tuomarille linnut tuskin tulisi ilman ravistelua ja riepottelua ehjänä ohjaajalle :)

https://www.youtube.com/watch?v=oQ1abkHpPhY

Mökillä Helmi järjesti myös meille vähän ylimääräistä ohjelmaa ja sydämen tykytyksiä. Olimme 5 lapsen ja 3 aikuisen porukassa juuri rantauduttu veneestä, ja kohta lähdössä laavulle kävelemään. Yhtäkkiä puskassa puuhaava Helmi alkaa kiljumaan, puree omaa takajalkaansa, potkii sitä ja vetää voimattoman näköisenä perässä. Ja oli kertakaikkiaan tuskallisen näköinen. Koska se oli niin kivuliaan näköinen, olimme ihan varmoja että nyt sitä on kyy purrut. Lapsilauma takaisin veneeseen, ja ensin piti tietty ajaa omaan saareen hakemaan autonavaimet ja rahat mukaan, samalla suurin osa porukasta jäi sinne jännittämään Helmin kohtaloa.
Saaresta venerantaan ja autolle, matkalla Helmi hiukan rauhoittui, mutta ensin pidin sitä tietysti vaan huonona asiana, ajattelin että nyt sen yleistila jo laskee, enkä ehdi millään saamaan sitä Mikkeliin eläinlääkäriin. Kaikkeen tähän meni aikaa jo 20-25 minuuttia ihan väkisinkin, vaikka kuinka ajettiin kaasu pohjassa. Venerannassa se oli jo aika rauhallinen, muttei kuitenkaan sittenkään mitenkään huonoon suuntaan menossa. Samalla kun oltiin menossa hakemaan autoa, kokeiltiin vielä auttaisko viileä vesi siihen jalkaan, joka ei yhtään ollut turvoksissa. Auttoi niinkin hyvin, että Helmi alkoi leikkimään vedessä ;)
Otettiin hetken tuumaustauko siihen, ja soitin vielä Mikkeliin eläinlääkäriin. Jos sitä olisi kyy purrut, tuossa ajassa olisi jo pitänyt tulla oireita, ei ainakaan niin, että olo olisi helpottanut. Jalka ei edelleenkään ollut mitenkään erityisen näköinen.

Koska tilanne näytti olevan hallinnassa, muutettiin suunnitelmaa niin, että Marko palasi takaisin saareen ja vei muun joukkueen retkelle suunnitellusti. Mä suunnistin Helmin kanssa Anttolaan, ajatuksella että sitä on ehkä ampiainen pistänyt siihen jalkaan ja menin apteekkiin hakemaan kyypakkauksen kortisonia, omat oli tietty saaressa retkeläisten mukana :)Ja mantereelle oltiin kuitenkin vähän lähempänä eläinlääkäriä, jos olis ollut tarvetta vielä lähteä. Tassu oli lämmin, mutta ei yhtään turvoksissa.

Niinpä mä sitten hengailin aamupäivän Anttolassa ja seurailin koiran vointia. Helmi söi ajankuluksi paketillisen lauantaimakkaraa (siihen oli helppo piilottaa ne tabletit), ja mä kävin jätskillä. Muut oli sillä aikaa hiki päässä retkeillyt ja syönyt lihakeittoa laavulla.

Mitään pahempaa ei ilmennyt, joten ei Helmiä ainakaan kyy purrut. Ehkä ampiainen, tai sitten jotain muuta mikä ei koskaan selviä.

Mökkiloman jälkeen Helmi oli kyllä todella väsynyt, se nukkui koko kotiin tulopäivän, ja vielä seuraavankin päivän. Hyvin harvinaista Helmille, yleensä se toipuu kaikesta aina parin tunnin unilla. Nyt ei enää automatka riittänyt, vaan piti levätä pari päivää. Pienillä remmilenkeillä käytiin, mutta muuten vaan huilattiin. Osansa väsymykseen varmaan toi hellekin.

Lauantaina olimme Pokemon-metsästäjiä vahtimassa läheisen kaupungin puistossa. Molemmat koirat pääsi mukaan hengailemaan. Ensin ajattelin, että mitähän tästä tulee, hihnojen päässä riekkui kaksi huonosti käyttäytyvää koiraa... Ei ne vastaan tulevat ihmiset, koirat, pyörät eikä scootit, vaan puistossa majailevat pullasorsat ja pullalokit. Molemmilla koirilla kiehui yli kun heti autosta tullessa tienoo oli täynnä ihania lintuja. Mutta niin vaan kun hetken aikaa oltiin puistossa hengattu, niin lopulta seistiin parin metrin päässä sorsista, ja molemmat koirat oli vieressä aivan tyynen rauhallisina.

Tähän saakka koirat ovat yksinollessaan työpäivinä olleet vierekkäisissä häkeissä, yksinolo aika on ollut tunnin-pari kerrallaan. Ajan ne ovat käyttäneet luun pureskeluun ja nukkumiseen, alkuun välillä vakoilin niitä Skypellä töistä, ja hyvin näyttivät viihtyvän. Samoissa häkeissä ne nukkuvat ovi auki muutenkin, vaikka ollaan kotonakin. Erityisesti Leevi menee häkkiin, kun haluaa olla rauhassa.

Nyt kesällä koirat on muutaman kerran saaneet olla koevapaudessa, vapaana koko talossa yksin jäädessään. Olen tosin huolehtinut siitä, että Helmi on etukäteen saanut varmasti riittävän määrän ohjelmaa, ettei sillä ole jäänyt enää energiaa tuhohommiin. Ovat olleet sen saman tunnin-pari yksin koko talo käytössä, ja poissaollessa molemmat ovat vaan nukkuneet. Ainakaan mitään pahoja ei ole tehty. 

:)